Pohjanmaan kylät

Pohjanmaalta löytyy noin 300 kylää. Jokaisessa kylässä toimii vähintään yksi yhdistys. Kaikki yhdistykset pyrkivät edistämään kylän viihtyisyyttä. On erilaisia yhdistyksiä, kuten kyläneuvosto, kyläyhdistys, nuorisoyhdistys, kotiseutuyhdistys, koti-koulu -yhdistys, urheiluseura, Marttayhdistys, ja lista voisi jatkua lähes loputtomiin Useimmille näistä yhdistyksistä on ominaista sitoutuminen paikalliseen yhteisöön. Yhdistystoiminnan kautta kyläläiset hoitavat yhteisiä alueita, rakennuksia ja tiloja, tai sitten yhdistys pyrkii lisäämään yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä kylässä. Jokin yhdistys pyrkii edustamaan asukkaiden yhteistä ääntä asioissa tai hoitaa yhteisten alueiden hoitoa.

Valtaosa yhdistysten työstä tehdään palkattomana työnä, jota kutsutaan talkoiksi. Pohjanmaalla tehdään lähes puoli miljoonaa talkootuntia vuosittain, mikä vastaa lähes 5 miljoonaa euroa vuodessa.

Kyläläiset tekevät laajaa ja merkittävää työtä yhteisönsä hyväksi olemalla aktiivisia. Yhdistykset ovat merkittävä yhdistävä voima yhteiskunnassamme.

Yhdistykset voivat saada ulkopuolista rahoitusta toimintaansa ja tilapäisiin projekteihin kunnilta, säätiöiltä, rahastoilta, valtiolta ja Euroopan kehitysrahastoilta. Kaksikielisellä Pohjanmaalla Leader-ohjelmaa hallinnoi Aktion Österbotten, joka vastaa merkittävästä osasta taloudellista tukea kylien kehittämisessä.

Kylämme Pohjanmaalla

Välj ort
Invånare
Dölj filter

Björköby

Björköby! De första stenarna i Kvarken av det som senare skulle bli Björkö steg upp över havsytan på 400-talet. Den äldsta urkunden om Björkö berättar om Björköbor på 1400-talet,
Ort: Korsholm
Invånare: 50–100
Lue lisää

Korsnäs

Korsnäs – Finlands västligaste fastlandskommun, tidigare världens svenskaste kommun, består av byarna Korsnäs, Harrström, Korsbäck, Molpe och Taklax. Kanske har du hört talas om den unika Korsnäs-tröjan, den som
Ort: Korsnäs
Invånare: 50–100
Lue lisää

Pjelax

Pjelax är den by i Närpes som ligger längst söderut, cirka 10 kilometer från Närpes centrum. Här bor det cirka 400 personer. Pjelax är en levande by, med byabutik,
Ort: Närpes
Invånare: yli200
Lue lisää

Yttermark

Yttermark grundades 1546 och är en av de större byarna i Närpes. Invånarantalet var 945 i januari 2022. Närpes å rinner genom byn och därmed delas byn upp i
Ort: Närpes
Invånare: 50–100
Lue lisää

Aktion Österbotten

Aktion Österbottenin laaja toiminta-alue käsittää 13 kaksikielistä kuntaa Pohjanmaalla ja Kokkolan Keski-Pohjanmaalla. Aktion Österbottenin toiminnan ytimenä ovat paikallisyhteisöt, kuten kylät. Myös pohjalaista yrittäjähenkeä halutaan pitää yllä. Yhdistys toimii innovatiivisena siltana kaupunkien, kuten Kokkolan ja Vaasan ja niitä ympäröivän maaseudun välillä ja samalla toiminnassa ylitetään myös kielirajoja.